Tapion Blogi - riverian opintoja
Nykytaide maalaus:
Tässä keskeneräisessä akryylimaalauksessa käytin pohjana ohutta puulevyä, jonka päälle levitin kerroksen gessoa.
Inspiraatio maalaukseen tuli eräästä fiktionaalisesta hahmosta. Löysin mielenkiintoisen asennon hahmosta Pinterestissä ja halusin tehdä siitä oman version. Aluksi ajattelin vain piirtää hahmon, mutta sitten tykästyinkin ideaan että tekisin siitä maalauksen.
Teoksessa hankalinta oli (vieläkin keskeneräisen) viitan ja haarniskan maalaaminen. En ole kovin hyvä piirtämään/maalaamaan vaatteita, joten ehkä syy on siinä.
Maalauksessa tykkään sen väreistä ja mielestäni hahmon hiukset ja kasvot onnistuivat hyvin.
Kuivaneula grafiikkaa:
Aluksi hiosin kuparilaatan reunat sileiksi ja puhdistin laatan pinnan etikka-vesiseoksella. Sitten kokeilin kristallineulalla levylle kaivertamista.
Kaivertamisen jälkeen aloin sekottamaan vesipitoisia maaleja, jotta maali täyttäisi kaiverretut urat.
Leikkasin paperista sopivan palan ja uitin sitä vedessä noin 20 minuuttia. Sen jälkeen kuivasin paperin, jättäen sen silti hieman kosteaksi.
Otin levyltä turhan maalin pois, niin että maalia jäisi vain uriin. Tämän jälkeen otin paperin ja laatan ja painoin laatan paperin päälle, niin että maali jää paperiin kiinni.
Tykkään työssä sen yksityiskohdista. Mielestäni laatan kaivertaminen oli kivaa. Parannettavaa olisi reunojen ylimääräisten maalitahrojen siistimisessä.
Barokki maisemamaalaus akryyleilla:
Tämän akryylimaaleilla tehtävän työn tarkoituksena oli aluksi etsiä tietoa valitusta taidehistorian tyylisuunnasta, tutkia suuntauksen maalauksia, etsiä suuntauksen ominaisia piirteitä, sekä tehdä suunnasta oma maalaus.
Valitsin itse 1600-luvun tyyllisuunnan Barokki "Baroque". Mielestäni tyylisuunnassa oli käytetty kauniita värisävyjä ja dramaattisia asentoja/sommitteluja.
Aluksi kävin itse kokoamassa taulupohjan puulevyistä ja kiinnittämässä kankaan puulevyjen väliin. Tämän jälkeen gessosin pohjan.
Aloitin maalaamaan koko pohjan punertavan ja vihreän sävyillä ja sitten siirryin maalaamman maan, taivaan, meren ja vuorten "ääriviivoja".
Hiljalleen siirryin yksityiskohtiin, kuten puihin, kiviin ja vuoristoon. Päätin myös että en haluakkaan työhön tuollaista valkoista temppeliä, vaan sen tilalle jyrkänteelle puun.
Tällä hetkellä mielestäni maalauksessa on käytetty liikaa "kimmeltäviä" maaleja, joka tekee teoksesta hankalan katsottavan valon alla.
Teoksessa pidän sen väreistä ja sommittelusta. Onnistuin omasta mielestä hyvin meren ja taivaan maalaamisessa.
Itten väriteoria akvarelleilla:
Aloitin työn suihkuttamalla akvarellipaperia vedellä noin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen jätin sen kuivumaan yön yli.
Odotellessa tutkin Itten-väriteoriaa kirjojen ja netin avulla.
Seuraavana päivänä otin kuivuneen paperin esille ja aloin samantien kokeilemaan Ittenin teoriaa maalaten akvarelleilla.
Maalasin aluksi puhtaat sävyt keltaisesta, oranssiin, punaiseen ja violettiin ja sitten niiden "vastapäätä" puhtaat värit sinisestä vihreään ja keltaiseen. Sitten annoin niiden kuivua hieman.
Kuivumisen jälkeen aloin maalaamaan vastakkaisia värejä toistensa päälle. Esimerkkinä: Keltaisen viereen 90% Keltaista ja 10% Sinistä, Vihreän viereen 90% vihreää ja 10% punaista.
Jatkoin tätä kerrostettua maalaamista, kunnes keskelle tulisi kahden puhtaan värin sekoitus 50% ja 50% kumpaakin väriä.
Väriympyrä kissan muodossa:
Tässä teoksessa piti tehdä "perinteinen" väriympyrä, mutta jonkin hahmon muodossa. Itse valitsin lepäävän kissan, jonka keskeltä lähtee eri värejä ulospäin murrettuina ja tummempina.
Aluksi tietenkin suunnittelin että missä asennossa kissa olisi ja miten värit toimisivat siinä väriympyrän tavoin. Sitten piirsin kissan ääriviivat paperille ja aloin maalaamaan eri värejä akvarelleilla.
Aluksi maalasin työtä seisaaltaan, joka ei ollut hyvä idea, joten siksi voimme nähdä useita värien valumisia teoksen pinnalla.
Mielestäni teos toimii kylllä väriympytänä, mutta se on hieman sekava, joten en opettaisi mitään väriteoriaa sen pohjalta,
Surrealistinen uni pastelliliiduilla:
Tehtävänä oli siis tehdä omiin uniin littyvä
surrealistinen pastellityö, joten aluksi pohdin pitkään että mistäköhän unesta tekisin kyseisen työn.
Aluksi luonnostelin ideani paperille ja harjoittelin erilaisten pastelliliitujen käyttöä, sekä miten ne toimivat mm. sekoittuessa jne.
Tämän jälkeen hahmottelin luonnoksen varsinaiselle paperille lyijykynällä. Sitten aloitin värittämään taustaa ruskean-punertavilla sävyillä.
Työn kumpaankin reunaan tulisi jonkinlaisten hahmojen näköisiä kivipatsaita ja keskelle kuvaa tulisi valko-sinertävä luuranko, jolla olisi siivet.
Halusin käyttää työssä useita kerroksia pastelliliitujen eri sävyjä, jotta teos näyttäisi hieman unimaiselta.
Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, sillä mielestäni onnistuin hyvin maan ja kivipatsaiden piirtämisessä. Ehkä luuranko olisi voinut olla valkeampi.
Asetelma hiilellä:
Tämän teoksen aloitin harjoittelu piirroksella, jossa käytin hiilen lisäksi mm. ruskoliitua.
Harjoittelutyön jälkeen aloin hahmottelemaan lyijykynällä asetelman ääriviivat ja sen jälkeen siirryin hiilellä piirtämiseen.
Hankalaa työnteossa oli mielestäni mittasuhteet verratuna toisiin kappaleisiin.
En ole kovin tyytyväinen työhön, sillä se näyttää liian suttuiselta.
Näyttelyn pystyttämistä Nurmeksessa:
1.2.2023 olin pystyttämässä äitini kanssa hänen taidenäyttelyään Nurmeksen kirjastossa.
Ajoimme Nurmekseen aamulla kuplamuoviin käärittyjen taulujen kanssa. Kannoimme maalaukset yksi kerrallaan sisälle ja tutkimme tilaa, johon näyttely pystytetään.
Aloimme purkamaan tauluja kuplamuovista ja sen jälkeen mietimme että mille paikoille ripustaisimme taulut.
Pitkän pohdinnan ja usean mielipiteiden muutoksien jälkeen aloimme ripustamaan tauluja seinille katosta roikkuvien muovisten nauhojen avulla. Nauhoissa on pieni klipsi, joka napsautetaan kiinni taulun takana oleviin metallilankoihin, ja niin taulu roikkuu nauhojen varassa.
Saimme myös käyttää tikkaita nauhojen paikkojen vaihtamista varten. Piti myös katsoa tarkkaan että taulut olivat suorassa. Mittasimme mittanauhalla moneen kertaan että taulut olisivat sentilleen suorassa.
Tämän jälkeen meitä auttoi valojen kanssa eräs mies henkilökunnasta. Pohdimme että mihin kohtaan haluamme valokeilojen osuvan. Kenties valo voi tuoda maalauksessa esiin jotain uutta?
Mielestäni näyttelyn ripustaminen oli kokemuksena mielenkiintoinen, sillä siinä täytyi pohtia tarkkaan että ovathan kaikki taulut nyt hyvässä järjestyksessä ja että miltä tila näyttää näyttelyssä vierailijoille.
Mielenmaisema: Öljymaalaus
Mielenmaiseman kuului olla öljyväreillä maalattava maisema jonka sai itse keksiä. Tähän työhön sain inspiraatiota mm. videopelistä Elden Ring, sekä klassikko kirjasarjasta The Lord Of The Rings. Maalauksessa näkyy laakso, merta, metsää, taivaalla lentäviä lohikäärmeitä, sekä vuorten lomassa oleva linna.
Aloitin työn tekemällä itse pohjan, ja sitten gesson kuivumisen jälkeen päätin valita työlle vihertävän taustasävyn.
Sitten aloitin hahmottelemaan maalauspohjalle luonnoksestani mallia käyttäen vesirajan, sekä linnoituksen. Sitten jatkoin meren ja taivaan sävytyksellä, sekä lisäsin yksityiskohtia, kuten metsää, vuoria, linnan, ja lohikäärmeet.
Työ onnistui mielestäni oikein hyvin ja pidän lopputuloksesta. Voisin vielä kuitenkin lisätä jotain mielenkiintoisia yksityiskohtia laaksoon.
Vapaus: Akryylimaalaus
Tämä työ oli vapaa tulkinta aiheesta "Vapaus" ja se oli tehtävä akryylimaaleilla. Sain idean työhöni netistä, kun näin kuvan antiikin ajan patsaan huivipäisestä hahmosta. Maalauksessa näkyy rukousnauhaa pitävä hahmo, jolla on jonkinlainen kaapu/huivi päällään. Tämä merkitsee minulle sitä että hahmo on piilossa joltain ulkopuoliselta, eikä uskalla näyttäytyä. Hahmon oikealla puolella näemme loukkaantuneen kyyhkysen, joka kuvastaa vapautta.
Aloitin työn tekemällä itse neliön muotoisen maalauspohjan ja sitten aloin piirtämään hahmon ääriviivoja. Tämän jälkeen aloitin hahmon kaavun maalaamisen yksityiskohtineen, ja sitten maalasin taustan mustaksi. Kuitenkin mielestäni työstä puuttui jotain, joten lisäsin siihen rukousnauhan, sekä kyyhkysen.
Mielestäni oikealla puolella oleva versio on hieman parempi, sillä hahmolla on siinä jotain ihmisillistä, eikä se näytä niin jäykältä kuin patsas. Kyyhkynen kuitenkin pelasti lopputuloksen, täyttäen tyhjän tilan ja tuoden maalaukselle enemmän merkitystä.
Välitila: Akvarellimaalaus
Tässä työssä teemana oli "välitila" jota voi myöskin tulkita monella tavalla. Halusin käyttää englannin kielistä termiä "liminal space", joka tarkoittaa tilaa jossa ihminen on siirtymässä asiasta toiseen esim. aineellinen tila, psyykkinen tila, tai metafora. Otin mallia tähän työhön ottamastani valokuvasta Kuopion kauppakeskuksessa.
Aloitin työn leikkaamalla sopivan palan akvarelleille tarkoitettua paperia, ja sitten kostutin sitä 20 minuuttia. Kuivumisen jälkeen hahmottelin ääriviivoja ja sitten aloitin maalaamisen rusehtavilla sävyillä. Halusin työssäni olevan useita eri sävykerroksia, ja se näkyy mielestäni ihan hyvin.
Lopputulos on mielestäni ihan tyydyttävä. Pidän työn "tunkkaisista" väreistä, sekä sen oudosta tunnelmasta. Kuitenkin mittasuhteet haittaavat ainakin omaa silmää.
Oma sarja: Öljymaalaus
Omaan sarjaan sai valita itse teeman, jonka pitäisi kuitenkin olla itselleen henkilökohtainen tai mielenkiintoinen. Maalauksessa näkyy jyrkänteen reunalla olevat linnan rauniot, sekä punaisella taivaalla loistava valkoinen kuu. Koko työn teemana on kuolema. Linnan rauniot voisivat luuhistua minä hetkenä hyvänsä, eikä jyrkänteen reunalle valittu sijainti tee tilanteesta yhtään parempaa. Kolmesta oviaukosta valuu jotain punaista, sekä raunioiden keskellä kohoaa risti. Valkoinen kuu suree kuolemaa ja tiputtaa valoansa kyynelinä maahan.
Tein ensin maalauspohjan ja sitten valitsin punertavia sävyjä pohjaan. Tämän jälkeen otin mallia luonnoksestani ja hahmottelin keskeiset ääriviivat pohjalle. Sitten ryhdyinkin maalaamaan yksityiskohtia. Mielenkiintoisia kohtia oli mm. kuun "valon" valuttaminen, sekä punaiset roiskeet kalliolla.
Lopputulos on mielestäni ihan hyvä,, kuitenkin kallion ja linnan sävyt ovat mielestäni liian samanlaiset. Pidän paljon valkoisesta kuusta, sekä punaisesta taivaasta.